sunnuntai 4. elokuuta 2013

Jöröttää

 
Ollaan vietetty aurinkoisia kesäpäiviä rannalla. Mulla oli kutimet mukana- tottakai. Neuloa nipsuttelin Cookie A:n suunnittelemat Monkey- sukat. Niistä tuli aika kivat.
 
Aika outoa huomata, miten ihmiset lokeroivat toisiaan. Esimerkiksi ihan oikeassa elämässä minut tavatessaan ei kuulemma tule lainkaan mieleen neuleblogin pitäjä, tai ylipäätään ihminen, joka edes tietäisi, mitä puikoilla kuuluu tehdä! Ja sitten kummastellaan , voi kun sulla on kolme lasta ja sitten sä vielä neulot. Miten sulla aika riittää kaikkeen... Aika hyvin. Voin sanoa. Ja mä käyn vielä joskus ihan palkkatöissäkin. Keikkaluontoisesti. Nih.

 
Lanka on taas ihanaa Zeldan dippaamaa sukkalankaa ja tämän vyyhdin nimi on Jörö. Ei kyllä jörötä yhtään kun on näin soman väriset sukat :) Ajattelin, että antaisin nämä lahjaksi.

 
 
Kuntoilurintamalle kuuluu hyvää! Osallistuin viikonloppuna juoskutapahtumaan, joka meni yli odotusten. Kivaa :) Ehkä onnistumisen takana oli rento ressitön melkein valmistautumaton suoritus. Näitä lisää, matkaa pidentäen! Täyspitkä maraton alkaa olla jo ihan realistinen suoritus. Jännää!
 
 
 
Bradd Pitt leikki vähän kanmeralla. Eihän kaikissa kuvissa tartte hymyillä ?
 


Aivan valtavan upeeta viikkoa kaikille !

4 kommenttia:

-M kirjoitti...

Viimonen kuva on ihan paras :DD Hah. Sukatkin on kivat

Estetiina kirjoitti...

Ei aina tartte hymyillä.

Inkeri kirjoitti...

Hieno tuo viimeinen kuva. Ja hyvä että juoksu kulki. Itsellä eka virallinen puolikas on syksyllä edessä. Toivottavasti juoksu kulkee kuin sinulla. :)

Estetiina kirjoitti...

Inka, olen lukenut ihaillen sun juoksujuttuja! Ja olen varma, että puolikas menee tosi hyvin :)