sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Huokailua

Yritän aina olla positiivinen ja jaksaa, mutta joskus tuntuu vaan siltä, että tekisi mieli ottaa ja kadota vaikka kolmeksi viikoksi Balille YKSIN. Ammatinvalintapsykologin mielestä olen psyykkisesti poikkeuksellisen vahva ihminen. Mun käsille on kuoltu, synnytty ja kaikkea muuta siltä väliltä. En hermostu helposti ja pystyn ajattelemaan loogisesti hyvinkin pitkään. Fyysisesti handlaan kivasti maratonit ja triathlon on hieno laji, myös naiselle.

Mulla oli aika rankka syksy, kun tein kahta duunia samaan aikaan. Olkoonkin, että molemmat oli tosi mukavia, mutta voimille se ottaa silti. Ajattelin vaan, että lopussa se kiitos seisoo. Ja yleensä asia on niin :) Maalisuora häämöttää jo. Viimeistään kolmen viikon kuluttua mulla alkaa äitiysloma! En ole asiasta täällä blogissa vielä juurikaan jutellut, mutta ehtiihän sitä. Joku ohan oikeassa elämässä mut tunteva on joskus jostain sanankäänteestä jotain päätelly...

Taitaa olla ihan näitä loppuraskauden juttuja, mutta tuntuu, että kaikki pitäisi saada valmiiksi ennenkun vauva tulee. Sattuineesta syystä koti on nyt tehoputsattu ja tyttöjen vaatekaapit siivottu. Myös sohvanpäälliset kiiltelee puhtauttaan. Haluan sitte aikanaan tulla vauvan kanssa puhtaaseen himaan. Mutta se on sit tosiaan joskus.

Sitte mua jännittää vielä ihan hirveästi, miten pärjäilen kolmen pienen kanssa? Entäs jos se vauva ei nuku ollenkaan öisin vaan huutaa ja karjuu koko ajan? Entäs jos imetys ei onistu? Entäs jos mä itse sairastun? Jos kaikki ei menekään hyvin? Entäs jos se vauva onkin sairas? Sattuuhan noita kaikenlaisia juttuja. Järki kyllä sanoo, että kaikki menee varmaan ihan hyvin, mutta silti sitä pyörittelee kaikenlaisia juttuja mielessään. Ja naiset on yleensä vielä vahvempia kun mitä ne luuleekaan. Myös minä.

Koska tämä on näpertelyblogi eikä mikään mustatuntutänääntältä- juttu olen vähän väsäillyt.

Ken söi kesävoin- sukat isommalle tytölle. Lienevät jo kadoksissa. *Mör*


Saankohan mä näitä ikinä valmiiksi? Nyyh!

Nyt on vaan ihan pakko taas köyttää vyönsä ja uskoa itseensä. Huomenna on parempi päivä!


2 kommenttia:

Näppi kirjoitti...

Onnea viimeisiin raskausviikkoihin! Kyllähän se niin on, että sitä tuppaa murehtimaan kaikkea etukäteen. Jos nuo murehtimisen aiheet osoittautuvat toteen, niin muista että sinne kotia on mahollista saaha apua, eikä oo pakko pärjätä yksin niiden kaikkien pienten kans. Vaikka ootkin vahva, niin myös se vahva puu voi kaatua, joten ei kannata vettää ihtiään äärimmilleen ja ajatella, että kyllä mä kestän mitä vaan, ku oon vahva. Niinhän tuo asia ei välttämättä oo, sen oo karvaasti joutunu ite kokemaan...

Kauniit sukat!

Estetiina kirjoitti...

Kiitos sanoistasi, Näppi <3