tiistai 1. helmikuuta 2011

Paluu hiljaisuudesta

Viimeaikoina on valitettavasti jäänyt tämä bloggaaminen vähemmälle. Melkein joka päivä mä suunnittelen kirjoittavani vaikka mitä, mutta aika vaan jotenkin luisuu pois. Yhtäkkiä on ilta ja silmäluomet painaa niin paljon, että on pakko mennä nukkumaan, että jaksaa herätä aamulla duuniin.

Uusi duuni on ihan kiva, mutta tää alku on ollut aika rankkaa kun on pitänyt tehdä ihan kaikki ihan alusta asti ja samalla opetella niin paljon uusia juttuja. Onneksi uusien taitojen oppiminen on ihan tosi kivaa! Harmi vaan, että tuo on määräaikainen ja sopparin loppumispäivänä se melko varmasti loppuu. Lopullisesti. Ja työkaveritkin on niin mukavia. Otan vikana päivänä mukaan säästöpakkauksen nenäliinoja :´/

Lankarintamalla kevään haasteena on oppia virkkaamaan isoäidin neliöitä. Osaan tehdä ensimmäisen ja toisen kierroksen ja siihen se homma sitten jää. Rytmi menee sekaisin ja tuloksena on joku epämääräinen pyörylä. Menen tukiopetukseen jonkuun virkkausta taitavan luokse jokupäivä. Pakko mun on oppia moinenkin neliö tekemään. Mä haluan niistä neliöistä tehdyn viltin!

Onneksi olen neulonut, joka päivä ainakin vähän jotain. Ja voi miten ihania kevätjuttuja alkaa tulla myös! Eihän naisella voi olla koskaan liikaa pipoja ja huiveja, eihän? ;)







Tein itselleni ja äidilleni Beaufort hat- pipot. Jos malli kiinnostaa, ohjeen saa ilmaiseksi ravelrystä. Muokkasin mallia lisäämällä siihen 24 silmukkaa, sillä alkuperäinen pipo oli tehty paksumalla langalla kun mitä mulla oli käytössä. Tein nuo Menitan omasta silkki-merino- langasta ja pipo syntyi yhdestä 50 gramman kerästä. Ja on kyllä ihanan tuntuinen päässä :)


7 kommenttia:

-M kirjoitti...

Mä katoinki eilen et onks sul uus pipo! Mun pitää muuten tulla kattelee uusin novita! Oliko siin mitää kivaa? Heij, voitko tehdä mulle pöllösukat jos tuon sulle ohjeen ja langan? ..ja ehkä paketin kahvia ja levyn fasun sinistä..Mun sukista tulee aina sellasia kipsin päälle sopivia :DD tai Isojalalle...
ps. mä en oo ikinä tehny isoäidin neliöitä...

Anu kirjoitti...

Kivan näköinen pipo! Onnea uusiin työkuvioihin =)

Estetiina kirjoitti...

-M: Hei joo, tottakai teen :) Mulla on kanssa kaikenlaisia lankoja, joista vois myös valita.Ja novita tuli männäviikolla. Sisälsi muutaman kovin iloisen yllätyksen. Koska nähdään?

Ranu: Kiitti :) Ja on hyvä päässäkin. Työn alla on vielä turkoosi versio...

Unaja kirjoitti...

Mukavaa kun palasit :)

Saas nähdä mitä omalle jo valmiiksi harvahkolle päivitystahdille käy, kun aloitan työt kuukauden kuluttua.

Estetiina kirjoitti...

Unaja, Mulla kanssa alkoi päivitykset harventua kun uusi arki palasi. Nyt kun eka kuukausi alkaa olla takanapäin (=ei koko ajan väsytä niin sairaasti) varmaan tulee tännekin kirjoiteltua enemmän.

Tsemppiä töiden aloitukseen!

Anonyymi kirjoitti...

Mä jouduin ostamaan "Virkataan neliöitä"-kirjan, joka perustuu siis ainoastaan isoäidinneliöistä tehtyihin malleihin. Jouduin ostamaan siis siksi, kun Osku oli vähän opiskellut tätä teosta, joka oli kirjaston kirja. Eli ostin kirjastolle uuden kirjan ja pidän itselläni version, jossa on Oskun ripistelemä selkämys. Minä voin tulla joku kerta mielelläni isoäidinneliö-talkoisiin sun luokse :o) Kävisikö ensi viikon la tai su?

-Henna-

Estetiina kirjoitti...

-Henna- : Voi Oskua, minkä teit...Lohduttavaa kuulla, että muidenkin tie isoäidinneloöiden virkkaajaksi on ollut vähän takkuinen. Ensi viikonloppu sopii hyvin, Kivaa!