keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Blogi hiljenee hetkeksi.

               Mun kuulumiset on tällähetkellä aika kurjia, siksipä pidän bloggaamisesta pienen tauon.




Ihania päiviä kaikille! Palataan pian juttelemaan ja neulomaan <3

lauantai 20. marraskuuta 2010

Söpöilyä ja hys-hys neuleita


Paavon kuonoon tarttui sydäntarra. Söpöä <3

Pikkutyttönen vietti tänään elämänsä tähtihtkiä, kun laitoin hänelle elämänsä ensimmäostä kertaa kynsilakkaa. Niin kaunista. Niin ihanaa. Eihän vaan pyyhitä pois? Söpöä <3
Isommalla tyttösellä on tassu paketissa. Suuri surku siitä tuli, mutta kun huomattiin, että paketti näyttää vähän pitsiseltä, niin johan helpotti olo. Jos löytäisin vielä paketin koristeeksi vaikka jotain prinsessatarroja...



Mä olen virkistänyt itseäni ostamalla ihan ikiomaksi muutaman neulekirjan. Näiden parissa sitä varmaan vietähtää tovi jos toinenkin ja Estetiinan neulepäivitykset ei ole ihan justiinsa loppumassa.

Puikoilla on kaikenlaista. Aloitettu vähän sitäsuntätä ja päässä surraa suunnitelmia, mitä "pitäisi" vielä tehdä. Olen aika innostunut ja ajattelin, että tänä vuonna koitan tehdä sukulaisille joululahjat itse. Huiveja , villasukkia, pipoja ja sensellasta. Niitä aina tarvitaan.







torstai 18. marraskuuta 2010

Ensilumi!

Olipas ihana herätä aamulla kun maa oli valkoisena! Hti on paljon nätimpää ja valosampaa.Paha kyllä, että nyt sataa jo vettä, mutta aamupäivällä oli mukavaa.







Tänään teimme myös talven ensimmäisen lumiukon. Ensin siltä putosi pää ja sitten pikutyttönen söi sen porkkananenän. Mistäs se voi tietää, että lumiukon nenää ei saa syödä kun ei viime talvesta muista yhtään mitään. Pulkallakin laskettiin, mutta mun kamera on niin hidas nappaamaan kuvia...



Paavo oli myöskin vähän ihmeissään tästä kaikesta. Linnuille pitää tottakai räksyttää, mutta vähän sen oli hankala olla, kun ei oikein tiennyt että pitäiskö noita lumihuitaleita jahdata vai saako antaa olla? Entäs pitääkö tyttöjä puolustaa tältä valkealta massalta? Ja miksi se on niin kylmää? Mitä sen alla on? Ei ole helppoa olla kiltti koira.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Tyttöjuttuja

Kurjaa olla kipeenä kotona edelleen ja tuntuu siltä, että jotain kivaa olisi kiva. Vaatteet on aina tarpeen ja tänään tulikin ruotsalaisfirman pikkukatalogi, josta löytyi kaikkea kivaa. Ärsyttää hiippailla täällä yöpuvussa taikka joissain muussa helposti puettavassa vaatteessa. Saan kerätä kaiken itsehillintäni, etten vaan sortuisi naputtelemaan tilausta. En mä voi lohtushoppailla. En vaan voi.

...Mutta mä näyttäisin varmaan niin kivalta näissä vaatteissa?...










Tai sitten jos mä vaan ostelisin nää uuden yöpuvut, kun kuitenkin hiippailen täällä himassa? Olisko kiva, jos mulla olisi kivoja yöpukuja?


Tässä sairastellessani olen alkanut haaveilla käynnistä kosmetologilla ja kampaajalla, mielellään samana päivänä niin tulisi oikein rinsessaolo. Uudistettu naama ja ihan uusi tukka voisi olla tosi jees. Eilen minusta otettin valokuva, jossa näytän kamalimmalta IKINÄ. Oikein kunnon narkkarilook. Sen tekee voimakas särkylääke ja lihasrelaksantti. Se ei sovi mulle ollenkaan, sillä mielestäni olen raikas, reipas, iloinen ja urheilullinen. Jos toteutan tuon rinsessapäivän niin lupaan laittaa ennen- kuvaksi tuon narkkiksen! Eikö mulla ole itsekritiikkiä enää ollenkaan!


sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Lapasia

Viimeistelin ihan itselle neulomani lapaset. Mitään uutta ja ihmeellistä tai ennen keksimätöntä näissä ei ole. Pääasia on, että näpit pysyvät lämpiminä. Lasten lapasiin on muutamia prinsessa- aihesia ideoita ja Hello Kittyäkin voisi kokeilla, mutta kannattaakohan sitä nyt kummosiakaan lapasia alkaa tekemään varsinkaan isommalle tyttöselle joka hukkaa niitä lähes päivittäin. Olisiko jollaikin hyvää vinkkiä, miten eskarilaisen muistia saisi virkistettyä...? Vai opettaako pakkanen ?


Raidalliset peruslapaset on neulottu Novitan ohjeilla saman firman kyyhky- langalla. Isosta kerästä jäi jäljelle reilusti yli puolet, eli lopusta saisi varmaankin lyhytvartiset villasukat itselle vai pitäisiköhän neuloa taas pari hukattavaksi?




Pöllöset huhuilevat myös mun käsissä. Nämä on neulottu Novitan vihreästä Isoveli- langasta ja tuntuvat tosi hyviltä kädessä. Lisäksi olen tosi tyytyväinen näiden lapasten peukalosta :)

Tuota pöllöä on sovellettu myös ainakin pipoihin ja kaulaliinoihin ja mukavalta näyttää niissäkin! Eilen päähäni pälkähti tehdä "rakastuneet pöllöt"- tyylinen juttu. Pipossa se saattaisi olla kiva... Vähän niinkin lovebirds muttei niin "tavanomainen" :) Täytyy kehitellä ideaa.


lauantai 13. marraskuuta 2010

Kotoilua

Pimeys, vesisade ja kirjuus. Voihan konna. Tämä on oikein varsinainen marraskuu. Koska tämä oikein loppuu? Paljonko ihmisen tarttee kestää? Mikä on kohtuullista?

Hyvää mieltä tässä päivässä on ollut yllätysvieraat :) Tavallisesti en juurikaan piittaa yllätyksistä sillä minun kohdallani ne on yleensä ikäviä yllätyksiä mutta nää melko harvinaiset vieraat oli iloinen yllätys!

Koska tyypit ilmoitti rahtusta ennen ovikellon soittoa tulostaan, ajatteli vähän leipoa.



                                                                   Tein muffinsseja.

Ohje on Pirkkan amerikanmuffinssivuokia- pakkauksen kyljestä. Jätin marjat pois. Laitoin ensin vähän muffinssitaikinaa vuoan pohjalle, sitten palan leivontasuklaata ja vielä vähän taikinaa päälle.

Vähän nuo irvistävät pinnalta, mutta maku oi ihan hyvä. Täytyy varmaan seuraavaksi koittaa sellaisia muffinsseja, joiden päälle tulee jotain, ettei tuo pinta näy...


Lisäkis tein muutaman korvapuustin kun tuore pulla on kahvin kanssa niiiiin hyvää :)


Hiiva toimi hyvin ja pullat oli oikein isoja ja muhkeita. :)




Pikkuneiti näppärä viihtyi tovin jos toisenkin askartelutarvikkeiden äärellä. Tuloksena oli lempeä ja sydämellinen maisema keittiön ikkunaan.

Illalla, kun lapsoset nukkuu, ajattelin vielä neuloa vähän. Edes muutaman kerroksen! Ja sitten jotain kivaa olisi kiva. Tietäis vaan mitä se on. Jotain rentoutumista, ehkä? Tai söpöstelyä?

Kun mun elämä on ollut vähän tälläistä tasaista ylämäkeä viimaikoina, tekisi mieli tehdä vähän muutoksia. Aloitan siitä, että menen maanantaina työhaastatteluun! Pitäkää mulle peukkuja! Perhettä en halua vaihtaa ja muutto ei ole nyt hyvä juttu. Mutta itsellenikin voisin tehdä pikku muutoksia.


Olisikohan käynnistä kosmetologilla apua? Kampaajakäynti saattaisi myös piristää. Tai päikkärit muutamana päivänä? Olisko kellään mitään vinkkejä, mitä vois tehdä... ? En tunnista itseäni tuosta kuvatuksen kuvasta! Tuon naikkosen voisi laittaa vaikka luudalla lentämään!


torstai 11. marraskuuta 2010

Marraskuun keksintö

Meillä virtaa prinsessaenergia. Mitä enemmän hulmuavahelmaisia hameita ja kimmellystä, sitä parempi. Harmillista, että syksy ja piemys on täällä taas, eikä ulkona voi olla hameessa, vaan päälle pitää pukea kaikenmaailman kura- ja toppavaatteita. Heijastimet on harmillisia, sillä ne jää kiivetessä herkästi kiinni. Ja aika harvassa lastenvaatteessa on PALJON heijastimia. Vastaiskuna tälle kaikelle tein "elämää suuremman" keksinnön.

                       ...Heijastinhame!


Lapsen makuun. Kaunis ja käytännöllinen. Sopii käytettäväksi sekä toppavaatteiden että kurahousujen kanssa. Ja varmasti näkyy sekä autoilijoille että pyöräilijöille. Meidän pikkuneiti kun ei suostu rattaisiin kun ihan väkipakon edessä ja täälläpäin liikkuu aika paljon pyöräilijöitä. Suurin osa tottakai ajelee varovasti ja väistää lapsia automaattisesti, mutta eivätpä ne tiedä väistää, jos eivät mitään näe. Helmat heilumaan niin johan näkyy :)

tiistai 9. marraskuuta 2010

Sydämiä pakkaseen

Käyn aina sillontällöin katselemassa lastenvaateblogeja. Niitä, joissa äidit kertovat shoppailustaan kaikenlaisissa ihanissa putiikeissa. Mulla ei ole varaa niissä ikinä käydä, mutta mitä sitten ? Niitä saa kyllä ihastella ja jonkun mukavan kommentinkin  saatan laittaa. Ei se ole keneltäkään pois.

Minäkin shoppailen mielelläni ja katsin, että kaikki sopii ja on sävysävyyn. Ostopaikkana mulla on useinmiten kirppis sillä nuo daamit ovat sellaisia sottapyttyjä, että kyllä riipasisi liikaa mamman sydäntä, jos mustikkasopat kaatuisi parinkympin puserolle taikka liukumäen mökin katolta pudotessa puolentoista sadan eruon haalari syyhkäytyisi rikki...


Olen hamstrannut tyttösille talven varalle aika kunnioitettavat määrät toppavaatteita. Ja kengät havaittiin aamulla liian pieniksi. Siispä kenkäkauppaan. Takin tilasin postimyynnistä jo hyvän aikaa sitten ja pipon neuloin kesällä.


Oikeastaan tämä sydänsetti syntyi vanhingossa. Cupcaken juttuja olen ihastellut muutaman vuoden. Pipon sydän oli ihan puhtaasti kokeilujuttu kun halusin testata, osaanko virkata jonkun muodon. Ja Tyttösen "Uggit" oli liian pienet ja lähiostarin kenkäkaupasta löytyi eilen tuollaiset sydänkuvioiset.


Miksei näitä voisi olla isompia? Suurin koko oli 35.

Minusta nämä vaatteet on tosi söpöt. Eihän talvivaatteissa tarvii aina olla jotain lumihuitaleita?

Viettäkää ihanaa iltaa <3

maanantai 8. marraskuuta 2010

Minä tein sen!

Olin tänään pääsykokeissa ihan uudelle alalle, mutta ainakaan vielä ei tartte miettiä, minkälaisen jakkupuvun hankkisin. Ihan hyvät kokeet ne varmaankin oli, mutta mulla oli hankaluuksia kysymysten ymmärtämisen kanssa. Aineitoa olisi pitänyt etukäteen lukea muutaman sadan sivun verran , josta osa vieraskielistä. No, onneksi sairastuin sitten tuosta selästäni ja aika on mennyt enemmän tai vähemmän voimakkaista särkylääkkeistä johtuvassa väsymyksessä torkkuen. Voihan konna. Keväällä sitten uudelleen- paremmalla onnella! Materiaali opiskeltuna...

Neuloin taaas pipon Tyttöselle ja tälläkerralla onnistuin! Olen yrittänyt tehdä Oras- pipoa niin monta kertaa, mutta aina on mennyt jotenkin mönkään. Tälläkertaa luin huolellisesti ohjeet ja merkkaisin hakaneuloilla aaltokuvion paikat ja nyt onnistui. Ihanaa! Taidan tehdä itsellenikin samanlaisen.






Ohje pipoon löytyy täältä: http://tiiq.vuodatus.net/page/oras
Nousatin ohjetta huolellisesti, mutta tein yhden ylimääräisen aaltokuvion, että käyttäjän nuttura mahtuu pipon alle. Lankana käytin jotain Prismasta löytämääni Novitan akryylisekoitetta(?) ja sitä kuluin reilut 50 grammaa.


Huomiseksi on luvassa lumisadetta- me odotellaan jo kovasti!

Mukavaa maanantaita :)
Tehkää illalla jotain ihanaa!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kesän viimeiset kirputtelut

Mun luottoputiikkini, Myyrmäkihallin kirpputori jäi tänään talviunille. Kävin siellä jo eilen tekemässä viimeiset löydät ja tulihan todettua, että sinne ei kannata todellakaan mennä koko perheen voimin! Lapset juoksee joka suuntaan ja mörmöttää, vinkuu ja tappelee kun ei osteta kaikkia eteen tulevia leluja ja äiti mokoma tahtoo vaan katsella typeriä vaatteita. Lopulta kaikki on vihaisia ja pahalla päällä ja äiti koittaa luotsata mahdollisimman nätisti kaikki kotiinpäin. Jostain olen kuullut, että äitiys voitaisiin hyväksilukea mihin tahansa johtajuus- ja kriisinhallintakoulutukseen. Ajoittain olen todella samaa mieltä.

                                   Kaikesta huolimatta, kassiin pomppasi tälläisiä ihanuuksia!





... ja toki vähän jotain mulle itsellenikin :)





Kaikesta huolimatta, kyllä tuo kirputtelu on pääasiassa kovasti mukavaa. Tottakai kaupoissakin on mukava käydä, mutta tuolla kirppuillessa on mukana myös sitä tuuria ja löytämisen riemua kun hoksaa jostain vaatekasasta vaikka jonkun deising- jutun jota kukaan muu ei ole löytänyt ja sitten sen saa viedä mukanaan ihan pikkurahalla. Hurraa!